Yrtit riviin järjesty

Totta puhuvat, eli viisas pääsee vähemmällä ja laiskuus on lahja

Mausteyrtit

Kun puutarhaharrastusta on jatkunut muutama vuosia, harrastajalle yleensä selviää niin viisauden kuin laiskuudenkin merkitys. Kasvihuonetta rakennettaessa, paikalta kaivettiin ja poistettiin melkoisen iso kasa kiviä. Vaihtoehtoina ympäristön siistimiselle oli joko kivien pois vieminen tai kivien sovittaminen osaksi suunnitelmaa. Millintarkkojen vuosisuunnitelmien tekeminen ei puutarhassa ole koskaan ollut oma tyylini. Niinpä, aikani kiviä katsottuani päädyin kasaamaan yrttiympyrän kasvihuoneen edustalle.

Kukkia ja yrttejä
Tämän samettiruusun siemenet kuivasin odottamaan seuraavan vuoden esikasvatusta.
Maustekasvi ikkunalla
Istutusvuoroa odottamassa.

Kivispiraali ja sen rakentamisen periaate

Kivet yrttiympyrässä
Keväällä yrttiympyrä on varsin vaatimaton. Osa kasveista talvehtii kuten edessä oleva venäjänrakuuna. Kooltaan rakuuna on kuitenkin liian korkea ja voimakaskasvuinen yrtti näin pieneen penkkiin, joten laajennusosalle on perusteltu tarve.

Tämä vajaa 2-metrinen yrttiympyrä on koottu spiraalin malliseksi. Isommat kivet on kasattu kyljet vierekkäin, ja niiden välissä pienet kivet toimivat kiilakivinä. Kiilakivien tarkoituksena on tukea rakennetta ja estää ympyrän sisälle tulevan maan pois valuminen. Joidenkin isompien aukkojen kohtaan olen työntänyt väärinpäin käännettyjä sammalmättäitä tukkeiksi. Kivenkoloihin voi myös sekoittaa kostutetusta sammalesta ja mullasta palloja, joihin työntää pari krassinsiementä kasvamaan.

Krassit

Jos isojen kivien sivuissa on laajoja suoria pintoja, kannattaa ne asettaa ulospäin. Yrttiympyrän suhteellisen siisti ulkonäkö, kun on mukava plussa tekemiseen.

Ympyrää kasatessa oli yllättävän vaikeaa hahmottaa kuinka paljon kiviä rakennelman tekeminen vaatisi. Maaston ollessa epätasainen piti alussa pohja saada tasaiseksi. Tuntui että ennen projektin kunnollista alkamista olivat ne kauneimmat kivet jo tulleet käytetyiksi. Toinen mietintää aiheuttanut pulma tuli kivien asettelussa. Käytettävissä oleva kivi saattoi hyvin olla niin iso, että spiraalin sisälle tuleva multatila jäi varsin pieneksi. Isojen kivien käyttö kasaamisessa oli kuitenkin välttämätöntä, sillä ilman niitä kerroksittain nousevan ympyrän rakenne kävi epävakaaksi.

Saunakukka vaaka

Yrttiympyrän kasvit voi valita omien makumieltymysten mukaan. Osa mausteista pitää hieman kuivemmasta kasvualustasta, joten niiden paikka on ylhäällä ympyrän keskustassa. Kivien välissä olevaa kasvualustaa kannatta muokata kasvikohtaisesti lisäämällä perusmultaan hiekkaa tai savea.

Kaunista ja tuoksuvaa

Persilja

Omassa ympyrässäni kasvatan vuosittain basilikaa, ruohosipulia, persiljaa, curry-yrttiä, viinisuolaheinää, mäkimeiramia ja poimulehteä. Tilaa spiraalin sisältä löytyy aina myös kokeiluille ja hetken heräteostoksille. Paljon tilaa vieviä tai voimakkaasti leviäviä mausteyrttejä en ympyrään haluaisi istuttaa. Jos tarvetta on estää juurien leviäminen, ohuet liuskekiviä eri kasvien väleissä toimivat hyvin.

Pystykataja
Kataja, eli luonnon omat mausteet löytyvät yrttien vierestä.

Enemmän huomiota kiinnitän yrttien kasvukorkeuksiin, lehtien muotoihin ja väreihin. Yrttiympyrä saa siis olla myös kaunis katsella ja hyvältä tuoksuva.

Osalle tuoksuvista yrteistä kannattaa ehkä valita muita kasvupaikkoja kuin yrttiympyrä. Esimerkiksi kamomillasaunio, minttu, jalosauramo ja iisoppi toimivat varmasti paremmin kumppanuuskasveina tai muiden kasvien suojelijoina.

Mäkimeirami kukkapenkissä
Mäkimeiramille on annettu lupa levitä sorakäytäville. Osa kasvustosta sekoittuu kukkapenkin ketoneilikoihin.
Pensasmustikka kompostissa
Kausimansikat ovat pensaiden aluskasveja eikä niille ole erikseen varattua parempaa kasvupaikkaa. Kuvassa pensasmustikka ennen lehtien puhkeamista.
Goji-marja
Suunnitelmissa lienee ruukkupuutarhan yhdistäminen osaksi yrttiympyrää. Siihen soveltuu tämä parvekkeelle jalostettu pienempi Goji-marja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.