Avainsana-arkisto: Isabellansyreeni

Jo joutui armas aika ja vähän vihreitä muistoja

Puutarhakuulumiset tiiviissä muodossa

Istutus

Jaahas, minusta on sitten tullut vanha. Ainakin sillä mittapuulla mitattuna, että ajan kulku nopeutuu. Eihän siitä kauan ole, kun kerroin ostamistani siemenistä ja suunnittelin penkkejä. Kevät, kesä, syksy ja HUPS! Tänään 21. joulukuuta, maassa kevyesti lunta ja uudet reilut -10 asteen pakkaset tulemassa uudelleen. HUPS! Todellakin. Kohta varmaan liityn siihen joukkoon, joka tekee vain yhden asian päivässä. Kahta ei todellakaan voi, tai muuten myöhästytään, ja paljon.

Kuumaa vaan ei kuivaa

Syrikkä kerrokseen
Keväällä hankittu syyssyrikkä, Buddleja Davidii 'Pink Delight' kukassa (viereinen lähikuva) ja (yllä) istutettuna osaksi jo olemassa olevaa istutusryhmää.

 

Syyssyrikästä puhutaan myös syyssyreeninä. Syrikän kukkatertut ovat pitkät, nuokkuvat ja tuoksuvat.

Kuvassa Isabellansyreeni, Syringa ’Elinor’ vertailun tekemiseksi. Kukintojen samankaltaisuus on helppo huomata.

Punainen syreeni

Kesä yllätti kuumuudellaan. Puutarhassa tiheä kasvillisuus osoitti voimansa taistelussa lämpöä vastaan. Leviävät maanpeittokasvit, katetut istutusalueet ja oikeisiin paikkoihin valitut puut, pensaat sekä perennat pitivät kaikki pintansa. Kastelun tarve pysyi minimissään. Osa kasveista sai ensimmäisen kastelun vasta kuukauden kuuman kauden jälkeen.

Kastelun vähyyteen vaikutti sekin, että käytin osaa rikkakasveista suojaamassa maata kuivumiselta. Rikkakasvien tunnistaminen auttaa päätöksessä mitä voi maahan jättää ja mitä tulisi ehdottomasti poistaa heti. Yleensä pyrin poistamaan kaikista rikkakasveista kukinnot ja estämään siten siementen leviämisen.

Vihreat lehdet

Luonnonmukaisessa pihan hoidossa hoidontarve vähenee ja kasvien ohjailu korostuu. Kuuma kesä aiheuttaa kuitenkin myös ongelmia. Hitaasti kasvavat kasvit jäävät helposti vahvempien lajien jalkoihin, jos kasvustojen rajoja ei siistitä. Toisaalta liika siistiminen lisää kastelun tarvetta. Kuumuus saattaa aiheuttaa ongelmia tuholaisten kanssa. Yksipuoliset istutukset istutettuina vääriin kasvupaikkoihin heikentävät kasvien elinvoimaa ja lisäävät tarvetta tautien tai tuholaisten torjunnalle.

Tori 2020
Vanhat perennat. Tämä katkero on löytö torilta viime kesältä. Korkeutta kasvilla yli 30 senttiä ja varsi jämäkkä.

Taimiostoksien vähäisyys

Huomasin kuuman kesän vähentäneen omia taimiostoksiani. Uusien kasvien istuttaminen tai istutusalueiden perustaminen, kun vaativat normaali oloissakin runsaampaa kastelua.    

Aleostoksien nimilaput

Asioissa ja tilanteissa on kuitenkin aina poikkeuksia. Poikkeuksiksi luen ne ihanat kasvierikoisuudet, jotka yllättäen ilmestyvät eteesi. Nämä erikoistapaukset ovat niitä, joiden kohdalla pitää toimia heti. Yleensä tällaisesta erikoisuudet vilahtavat silmäkulmassasi, kun katseesi ohittaa muka tyhjää kasvilavaa tai taimimyymälän varjoisinta nurkkaa. Se on hetki, kun kääntyvän pään liike pysähtyy ja valokuvamuisti toimii kirkkaana. Tätä silmänräpäystä ei kenenkään kasviharrastajan tulisi ohittaa. Jos silmänräpäys ohitetaan, kasvi katoaa yleensä seuraavan paikalle ilmestyvän ihmisen toimesta, joka muuten takuu varmasti ymmärtää löytönsä arvon. Ainoa keino päästä tästä omasta erehdyksestä eroon on löytää mahdollisimman pian vielä parempi ja harvinaisempi kasvi.

Rusokki

Omakohtainen kokemus tästä on tämän syksyn taimialesta, jossa päästin käsistäni mitä hienoimman punalehtisen japaninvaahteran. Voin kertoa, että huomatessani puun päätyneen juuri sille seuraavalle asiakkaalle oli harmitus lievä ilmaisu tunteistani. Siinä menetyksestä toipuessani ja kävellessäni kohti kassapistettä huomasin ison ruukkuistutuksen. Ruukkuistutuksen keskellä kasvoi pari metrinen puu, jonka lehdissä oli jotain kovin tuttua.  Tässä hetkessä koettiin valokuvamuistin juhla, sehän on tulppaanipuu. Kasvualueen ollessa IV, on tulppaanipuu kelpo löytö, joten onnistuin kuin onnistuinkin tekemään kunnon kompensaation aikaisemmalle menetykselleni. 

Tulppaanipuu
Tulppaanipuu, Liriodendron tulipifera. Lehtien syysväri vaalean keltainen. Kukintaa saanen odottaa jopa useita vuosia. Talvehtimispaikka kasvihuoneessa turpeella ja oljilla peiteltynä.
Peruukkipensas autossa
Peruukkipensas, Cotinus coggygria 'Royal Purple'. Tämä koristepensas oli saapuessaan kaksi metrinen ja puuksi leikattu. Hyvällä reittisuunnittelulla voi välttää käännökset oikealle.

Toinen neuvo syksyn alennusmyynneissä on se, että aina kannattaa kysyä onko jokin itseä miellyttävä kasvi tai tavara myynnissä. Tässä tapauksessa ruukkuistutuksen tulppaanipuu oli myynnissä ja kotimatka ajettiin hymy huulilla vänkärin penkkiä välillä vilkuillen.

Kultasade
Kultasade yllätti yhdellä kauniilla kukalla. Voimakas kasvi, jonka oksisto kykenee uusiutumaan kesän aikana täysin.

Pihasomistus

Reki syksyllä
Reki talvella

Etupihalla olevat reen jalakset toimivat erilaisten somistusryhmien perustana. Ensimmäisen kuvan viininpunaiset pallot on muotoiltu kanaverkosta ja maalattu spraymaalilla. Pallot roikkuvat lyhtytelineissä. Iltojen pimetessä ja talvea kohti mentäessä somistusryhmään on lisätty kausivaloja.

Serlachius-museo Göstä, Mänttä

Serlachius

Elokuun alku päivinä vierailin Banksy. A Visual Protest -näyttelyssä Mäntässä. Katutaiteilijan puhuttelevat työt ja upea Serlachius-museo tekivät vaikutuksen. Päivittäisen vierailijamäärän ollessa yli 1000 henkeä, uskon myös muiden vaikuttuneen näkemästään.

Kasviryhmä pihalla
Piha-alue koostui hyvin hoidetuista istutusalueista ja eri taiteilijoiden lukuisista patsaista. Patsaat toimivat kävelyreittien kiinnekohtina johdattaen vierailijoita hieman laajemmallekin pihapiiriin.

Banksy A. Visual Protest -näyttely

Banksy rotta

Kuvan teos ’Get out while you can’ (Placard Rat) on julkaisutu vuonna 2004.