Metsäpuutarhassa lahoavien puiden rungoista voi rakentaa uusia kohopenkkejä maastoon. Uutta penkkiä tehdessäni valitsen paikaksi kaikkein kivikkoisimman kohdan, jonne hahmottelen mielessäni penkin koon sekä muodon. Seuraavaksi poistan paikalta aluskasvuston. Sitten täytän puiden rungoilla kivien välit ja kuopat, niin että paikkaan saadaan tasainen pohja tulevalle kohopenkille. Puiden runkojen päälle kasataan kompostoitavaa kasvijätettä tuomaan korkeutta. Kun tarvittava korkeus on saavutettu, kasa tallotaan matalaksi, peitetään hiekalla ja kastellaan. Viimeisimmäksi kerrokseksi penkkiin multaa ja kasattu penkki peitetään mansikkakankaalla sekä kastellaan kevyesti. Olen kasvattanut kompostipenkissäni ensimmäisenä vuotena kurpitsaa. Syksyllä kurpitsoiden jälkeen istutin penkkiin punaherukkaa ja talvivalkosipulia. Koska penkissä ei multaa ole paljoa, kannattaa istutusvaiheessa lisätä reilusti kunnollista multaa istutuskuoppaan. Mansikkakankaan tarkoitus on nopeuttaa lahoamista, pidättää kosteutta sekä estää rikkaruohojen kasvaminen.